maanantai 6. marraskuuta 2017

Psalmi 9

Raamattu kertoo, että meillä voi olla elämässä hankaluuksia, jopa vihollisia. Raamattu tietenkin sanoo, että jos meistä on kiinni, niin meidän tulee elää sovussa kaikkien kanssa. Jopa rakastaa vihollisia. Meidän ei tarvitse hyväksyä kaikkea. Meidän ei tarvitse antaa pitää itseämme kynnysmattona. Meidän itseasiassa tulee vihata niinkuin Jumala vihaa. Jumala vihaa syntiä mutta rakastaa syntistä ihmistä.
Voimme jättää vihollisemme Jumalan käsiin. Hän tekee niinkuin oikein on. Ehkä jopa tekee vihollisesta ystävämme.

1 Veisuunjohtajalle; veisataan kuin: "Kuole pojan puolesta"; Daavidin virsi.(9:2) Minä ylistän Herraa kaikesta sydämestäni, ilmoitan kaikki sinun ihmetyösi.

2 (9:3) Minä iloitsen ja riemuitsen sinussa, veisaan sinun nimesi kiitosta, sinä Korkein.

3 (9:4) Sillä minun viholliseni peräytyivät, kaatuivat maahan ja hukkuivat sinun kasvojesi edessä.

4 (9:5) Sinä hankit minulle oikeuden ja ajoit minun asiani, sinä istuit valtaistuimelle, sinä vanhurskas tuomari.

5 (9:6) Sinä nuhtelit pakanoita, tuhosit jumalattomat; sinä pyyhit pois heidän nimensä iäksi ja ainiaaksi.

6 (9:7) Viholliset ovat tuhotut, ikuisiksi raunioiksi tulleet; kaupungit sinä kukistit, heidän muistonsa on kadonnut.

7 (9:8) Mutta Herra hallitsee iankaikkisesti; hän on pystyttänyt istuimensa tuomitaksensa.

8 (9:9) Hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaasti, vallitsee kansoja oikeuden mukaan.

9 (9:10) Niin Herra on sorretun linna, linna ahdingon aikoina.

10 (9:11) Ja sinuun turvaavat ne, jotka sinun nimesi tuntevat; sillä sinä et hylkää niitä, jotka sinua etsivät, Herra.

11 (9:12) Veisatkaa kiitosta Herralle, joka Siionissa asuu, julistakaa kansojen keskuudessa hänen suuria tekojaan.

12 (9:13) Sillä hän, verenkostaja, muistaa heitä eikä unhota kurjain huutoa.

13 (9:14) Armahda minua, Herra, katso, kuinka minun vihamieheni minua vaivaavat, sinä, joka nostat minut kuoleman porteista,

14 (9:15) että minä julistaisin kaikki sinun ylistettävät tekosi, tytär Siionin porteissa, riemuitsisin sinun avustasi.

15 (9:16) Pakanat ovat vajonneet kaivamaansa hautaan; heidän jalkansa takertui verkkoon, jonka he virittivät.

16 (9:17) Herra on tehnyt itsensä tunnetuksi, on pitänyt tuomiot, kietonut jumalattoman hänen kättensä tekoihin. -Kanteleen välisoitto. Sela.

17 (9:18) Jumalattomat peräytyvät tuonelaan, kaikki pakanat, jotka unhottavat Jumalan.

18 (9:19) Sillä ei köyhää unhoteta iäksi, eikä kurjien toivo huku ainiaaksi.

19 (9:20) Nouse, Herra, älä salli ihmisten uhitella. Tuomittakoon pakanat sinun kasvojesi edessä.

20 (9:21) Saata, Herra, heidät pelkoon. Tietäkööt pakanat olevansa vain ihmisiä. Sela.