maanantai 10. huhtikuuta 2017

Jeesus, enkä minä

Kristuksessa ei ole puolueita
2.Kor. 4:5 "Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että Hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden."
Monesti, kun tapaa kristittyjä kadulla evankelioitaessa, niin he ensimmäiseksi kysyvät, miten me olemme erilaisia kuin muut, tai miten me poikkeamme muista. Korinttossa oli juuri tällaisia ongelmia. Siellä oli puolueita ja Jumalan tahdosta oli tulossa kannatuksen asia.
1.Kor. 1:12 "... yksi teistä sanoo: »Minä olen Paavalin puolta», toinen »Minä Apolloksen», joku taas: »Minä Keefaan», joku vielä: »Minä Kristuksen»."
Näköjään joku on Kristuksenkin puolella! Mutta tämän ongelman Paavali ratkaisi siten, että hän julisti ainoastaan Kristusta Jeesusta (1.Kor. 2:1-2) eikä lainkaan sitä, mikä on oikein tai väärin. Meidän ei tarvitse puolustella mitään, me julistamme vain Kristusta. Siitä loppujen lopuksi on kysymys, että onko ihmisillä sama Jeesus. Onko se Jeesus, jota julistat elämälläsi sellainen Jeesus, joka on sovittanut sinun syntisi ristillä Golgatalla, vuodattanut verensä sinun syntiesi tähden? Julistatko sinä sellaista Jeesusta? Tuoko sinun elämäsi ilmi sitä, ettemme tuomitse silmäin näkemältä eikä korvain kuulemalta? Ihmisten elämä heijastelee sitä, millainen Jeesus ihmisillä elämässään on. Onko meidän Jeesuksemme sellainen, joka tyydytti Isän meidän puolestamme? Onko meidän Jeesuksemme sellainen, jonka veri puhdistaa meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa? Antaako Hän meille ilon, voiman ja varustuksen tähän elämään?

Kun minä katselen minun Jeesustani, niin tulen hyvin iloiseksi, saan paljon toivoa. Minä vapaudun kaikista taakoistani, sillä näen, että Hän on kantanut kaikki minun taakkani. Sentähden minä julistan Jeesusta, enkä sitä, kuka minä itse olen, sitä, mikä minun mielipiteeni on eri asioista. Sentähden, kun lähestymme Jumalan Sanaa, meidän tulee olla objektiivisia: vain lukea ja opiskella sitä, antaa Jeesuksen ilmaista meille asioita sieltä ja johdattaa meitä. Meidän ei tule keksiä omia tulkintoja. Muuten olemme niinkuin korinttolaiset olivat.

Kristus on tärkein puheenaihe

Kirjeen kirjoittamisen aikaan antiikin Kreikassa Korintto oli hyvin paha kaupunki. Jos halusi olla toiselle oikein inhottava, niin sanoin tälle "Senkin korinttolainen!" Se oli valtavan syvä loukkaus ihmistä kohtaan. Mutta me julistamme Kristusta. Paavali tuli sinne ja julisti ainoastaan Jeesusta Kristusta ristiinnaulittuna, Kristusta, joka on sovittanut koko maailman kaikki synnit verellään ja että jokainen ihminen on Jumalalle otollinen. Jumala kehottaa meidän kauttamme. "Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa", sillä Hän on maksanut sen hinnan, joka vaaditaan, jotta jokainen ihminen voisi olla Hänelle otollinen pelkästään uskomalla Jeesukseen. Tämä on valtavaa! On aina turvallista puhua Jeesuksesta. Paavali kirjoittaa Timoteukselle:
2.Tim. 2:1 "Vahvistu siis, poikani, siinä armossa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa."
Ja vaikka tilanteet olivat kauheita Efesossa, missä Timoteus oli siihen aikaan pastorina, ei Paavali antanut lainkaan ohjeita siitä, miten näitä tilanteita olisi pitänyt käsitellä tai mitä sanottava. Mutta jos hän vahvistuu Kristuksessa, niin tilanteet hoitavat kyllä itse itsensä. Sentähden Paavali tuli Korinttoonkin julistamaan vain Kristusta. Ei minunkaan välttämättä tarvitse tietää, mikä ihmisiä vaivaa, (elleivät he itse halua kertoa,) sillä se, mikä heitä vaivaa, oli pantu Kristuksen päälle. Jeesus kärsi rangaistuksen meidän rikkomustemme tähden, sillä se, mikä meitä vaivaa, johtuu meidän rikkomuksistamme. Se johtuu siitä vanhasta elämästä, Aadamin elämästä, ja Jeesus on ristiinnaulinnut sen kaikkine murheineen, ongelmineen ja vaikeuksineen. Hän on ristiinnaulinnut koko Aadamin, tappanut sen ja se on jäänyt sinne hautaan. Paavali saarnasi Kristusta kuolleista ylösnousseena. Meillä on uusi elämä, kokonaan uusi elämä. Me emme elä enää itsellemme, Aadamille. Emme ajattele enää omaa parastamme. Meillä on nyt uusi kiintopiste elämässämme ja se on Jeesus. Meillä on uusi puheenaihe: Jeesus. Me emme puhu siitä, kuinka hyviä me olemme. Sitä ei kukaan jaksaisi kuunnella. Kukaan ei jaksaisi kuunnella, jos puhuisin Mikasta. Jos puhuisin pastori Juhasta, niin varmaankin monet ehkä vielä jaksaisivat olla täällä. Mutta kun Jeesuksesta puhuu, niin ihmiset viihtyvät! Siinä nimessä on jokin maaginen, mystinen, ihmeellinen vetovoima, joka vetää ihmisiä puoleensa. Jeesus sanoo:
Joh. 12:32 "Ja kun Minut ylennetään maasta, niin Minä vedän kaikki tyköni.»"
Hänestä puhuttaessa puhutaan siitä, millainen Jumala on, millainen Luoja on, millainen on meidän Isämme, joka on synnyttänyt meidät uudesti Pyhän Henkensä kautta. Kun puhumme Jeesuksesta, niin ihmiset viihtyvät ihmeellisesti. He tuntevat olonsa mukavaksi ja silloin Jumala saa kunnian, mistä Pyhä Henki pitää. Silloin Pyhä Henki alkaa vaikuttaa meissä elämän hengen lakia ja nostaa meidät irti tästä tomusta vaeltamaan yhdessä Hänen kanssaan taivaallisissa. Kunpa näkisimme asemamme Kristuksessa, kuinka se on kaikkien meidän vaikeuksiemme ja ongelmiemme yläpuolella.

Miksi Paavali ja muut apostolit olivat niin innokkaita? Koska heillä ei ollut mitään viitekehystä itseensä, ei vaikka he lankesivat ja epäonnistuivat monta kertaa. Ihmiset julistavat niin usein itseään vaikeroidessaan ja voivotellessaan. Silloinhan he vain tunnustavat, keitä he ovat ja mitä heidän elämässään tapahtuu. "Jalkaan koskee!!" tai "Miten minä vapisenkaan tällä tavoin!!" Huomaatko: he julistavat itseään, eikä sitä, kuka Jumala on. Kun sanon, että "Minulla on rahat loppu" tai että "Minulla menee huonosti, jalka katkesi", niin julistan itseäni. Mutta jos julistan Jeesusta, niin ihmiset alkavat uskoa yliluonnollisiin asioihin. He eivät enää julista itseään, vaan nyt he alkavat vaeltaa Jeesuksen kanssa. Nyt he kärsivät hiljaisuudessa ja odottavat Jumalaa. Mutta eivät he Jumalaa odota, jos julistan itseäni.

Hyvän tunnustuksen vaikutus

Mikä on meidän tunnustuksemme? Se, mitä julistamme. Kun olemme nuoria uskovia, niin meidän viitekehyksemme on sellainen, että usein me mainitsemme "minä olen" tai "minä tein" tai "minulle tapahtui". Kun kasvamme kypsiksi, niin silloin alamme ajatella Jeesusta. Me puhumme vain Hänestä, sillä heti kun alan puhua itsestäni, tulee esiin "lihan tuoksu" ja hengellinen ihminen erottaa sen. Mutta me julistamme Jeesusta ja puhumme Hänestä. Sitten voimme sanoa toinen toisillemme: "Rukoile puolestani, minulla on sairautta". Se ei ole itsensä julistamista, itsensä julistaminen tapahtuu aivan eri hengessä. Se, että koko ajan puhuu sairauksistaan ja vaivoistaan, on itsensä julistamista. Mutta jos tuo nöyrästi tarpeitaan esiin, jotta seurakunta voisi rukoilla niiden edestä, niin siitä tulee kunnia Jumalalle. Ymmärrätkö tämän eron?
2.Kor. 4:5 "Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että Hän on Herra ..."
Huomaatko: "Hän on Herra", Jeesus on tässä Herra!

Palvelemisen siunaus
2.Kor. 4:5 "... ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden."
Ei niin, että ihmiset palvelisivat Paavalia ja muita, vaan että Paavali palvelee ihmisiä. Heidän motiivinsa oli Jeesus. He palvelivat Jeesuksen tähden. Hengellinen johtaja ei olekaan sellainen, jota ihmiset palvelevat, vaan sellainen, joka palvelee ihmisiä ja antaa henkensä alttiiksi heidän edestään. He ilmaisevat sitä samaa mielenlaatua kuin millainen Jeesuksella oli täällä ajassa. Ihmiset haluavat olla sellaisessa seurakunnassa, jossa heitä palvellaan. Jumala tekee meistä palvelijoita.
Matt. 23:11 "Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne"
Haluammeko olla suuria Jumalan valtakunnassa? Alkakaamme siinä tapauksessa palvella. Etsitään tilaisuuksia palvella toisia, sillä sellaisia kristityt ovat: meillä on Pyhä Henki ja sellainen on Hengen mieli elämässämme. Usein Jumala antaa meille tilaisuuksia palvella ihmisiä, mutta sitten jokin tulee esteeksi, niin ettemme palvelekaan heitä. Jumala haluaisi, että me palvelisimme toisiamme, ei että me odottaisimme toisiltamme asioita.

Yliluonnollinen prosessi on, että kun palvelen, niin saan itse eniten. Minä esimerkiksi olin ajatellut, että saisin rauhassa levätä iltapäivän, pakkailla matkatavaroita matkaa varten ja rauhassa mietiskellä Sanaa. Mutta niin ei käynytkään: meille tuli odottamattomia vieraita. Ensin närkästyin itsessäni: "Miten nyt ehdin tehdä kaiken? En ole edes valmistanut sanomaa illaksi." Mutta sitten sain kerrottua itselleni, että tämä on Jumalan järjestämä tilanne ja on sellaisena siunaus. Helppoa se ei ollut, mutta lopulta sain uskottua sen ja aloin palvella ja rakentaa näitä ihmisiä. Heilläkin on omat tarpeensa, mutta jos julistan itseäni, niin en näe heidän tarpeitaan, eikä minusta silloin voi tulla palvelijaa. Missä määrin palvelen itseäni tai muita, siinä määrin julistan itseäni tai Kristusta. Siinä määrin, kun huomaan toisten tarpeita, siinä määrin julistan Kristusta.

Hengelliset johtajat ovat muiden palvelijoita. Heillä "itse" ei ole palvelemisen motiivi, sillä eihän tällaisesta kristillisestä palvelustehtävästä saa mitään hyötyä lihalle. Mutta tiedätkö, kun palvelin vieraitani, minulle tuli todella hyvä mieli: Jumala siunasi sitä, että uskon kautta aloin rakentaa ja rohkaista heitä. Minä valitsin totuuden, valitsin sen, mikä on oikein, valitsin se, mikä miellyttää Jumalaa.
Me olemme toistemme palvelijoita Jeesuksen tähden. Tämä on ihmeellistä: Jeesuksen tähden! Pastori Antti lähtee Poriin ja hän lähtee Jeesuksen tähden, ei itsensä tähden. Hän ei lähde sinne itseään julistamaan.

Kristus on tärkein motiivi
2.Kor. 4:6 "Sillä Jumala, joka sanoi: »Loistakoon valkeus pimeydestä», on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoaan."
Tämä tarkoittaa sitä, että Jumalan läsnäolo on meidän elämässämme. Se alkaa saada muotoa meissä, kun me puhumme Jeesuksesta ja julistamme Häntä. Kuinka suurin onkaan se varustus, joka meillä on kaikissa meidän elämämme tilanteissa. Se on mahtava varustus, mutta meidän täytyy alkaa kiinnittää huomiota siihen, luottaa siihen, niin että se saisi tulla ilmi. Kun kuljemme tällä kilparadalla, niin Jumala kuljettaa meitä sellaista polkua, että kaikki tämä tulee meille mahdolliseksi. Hän ottaa meiltä pois meidän luonnollisen toivomme. Hän tuo meille kaikenlaisia tilanteita, jotta emme voisi luottaa ollenkaan näkyväisiin. Niinkuin olemme sanoneet: näkyväiset ovat konkreettisia, mutteivät todellisia. Ihmisillä on monia syitä ja motiiveja, miksi he ovat sellaisia kuin he ovat, mutta on ihanaa olla sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat tällä matkalla Kristuksen tähden. Oletko sinä tällä matkalla Kristuksen tähden? Uskon, että olet, sillä meidän seurakunnassamme on vaikea olla mistään muusta syystä.

Lähden Hollantiin kevätseminaariin Kristuksen tähden, sillä itselle siellä ei ole mitään. Liha ei siellä saa kunniaa, mutta jos lähden Kristuksen tähden, niin silloin nautin siitä. Me alamme nauttia elämästä, jos elämme sitä Jeesuksen tähden. Vakuutan teille: ihmiset elävät väärälle henkilölle, kun he elävät itselleen. Sen tähden tapahtuu suuri luopuminen viimeisinä päivinä sillä ihmiset ajattelevat, etteivät he saa mitään kristillisyydestä. He ajattelevat: "Mitähän sekin opetus tänä iltana oikein oli? Minä en ymmärtänyt siitä mitään!" Tällainen johtuu siitä, etten antanut Jumalan Pyhän Hengen ammentaa minulle Jeesuksen omasta ja näyttää minulle evankeliumin salaisuutta, sitä viisautta, joka ei ole tästä maailmasta, joka ei ole tätä luomakuntaa lainkaan. Ihmiset yrittävät ymmärtää yliluonnollisia asioita. Me emme voi niitä ymmärtää, voimme vain ottaa niitä vastaan uskossa. Sitten Pyhä Henki antaa meille ilmestyksen ja selittää, kuinka asiat ovat. Silloin meidän hengellinen kapasiteettimme kasvaa ja me opimme kuuntelemaan Hengessä. Meillä on tässä seurakunnassa paljon profeettoja. Siksi voin suositella Raamattukoulua, sillä meillä on täällä valtavia lahjakkuuksia, nuoria miehiä, opettajia.

Mutta että se kirkkaus, "joka loistaa Kristuksen kasvoista, levittäisi valoansa". (2.Kor. 4:6) Se, että julistan itseäni, ei levitä valoa. Itsensä julistaja levittää pimeyttä, mutta Kristuksen julistaja levittää valkeutta. Jumalan järjestelmä on siitä mielenkiintoinen, ettemme seurakunnassa voi yrittää pitää kiinni ihmisistä, sillä se olisi pimeyttä. Silloin kontrolloisimme ihmisiä luonnollisin keinoin. Kun taas julistamme Kristusta, niin Kristus antaa heille täydellisen vapauden, mitä he puolestaan käyttävät valitsemalla lähestyä sitä valkeutta, joka loistaa seurakunnasta. He haluavat lähestyä Jumalaa, koska Jumala ei vaadi meiltä koskaan mitään. Jumala vain vapauttaa meidät monenlaisista asioista, Hän haluaa siunata ihmisiä, Hän haluaa tehdä meille hyvää. Niinkuin sanoimme Jumalan valtakunnan ja Hänen vanhurskautensa etsimisestä, että se tarkoittaa sen etsimistä, kuinka Jumala meitä rakastaa. Tätä on vaikea mieltää: "Taas minun täytyy nousta etsimään sitä, kuinka Jumala minua rakastaa."

Rohkeus Kristuksessa
2.Kor. 4:7 "Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä."
Siksi meillä on kaikenlaisia tilanteita, että kävisi ilmi, että Jumala on se, joka meidät pelastaa. Paavali oli kumppaneineen Makedoniassa niin suuressa vaarassa, että "he olivat epätoivoissaan jopa hengestäänkin, etteivät he luottaisi itseensä, vaan Jumalaan, joka voi kuolleetkin herättää". Sellainen ymmärrys on todella ihmeellinen: että meidän luottamuksemme tehdä asioita ei olisi meissä itsessämme, vaan Jumalassa. Kysyin kerran Petriltä, miten hän uskaltaa puhua niin rohkeasti. Hän vastasi, ettei hänellä itsessään olekaan kykyä, mutta uskon kautta hän tekee niitä Kristuksessa.
2.Kor. 4:8 "Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa,..."
Näin on, koska meillä on luottamus Jumalaan. Luonnollisesta ihmisestä ei löydy mitään apua. Meidän pitäisi luottaa Jumalaan, oppia toimimaan yliluonnollisella tasolla, oppia, mitä rukous on, olla riippuvainen Jumalasta. Riippumatta siitä, mitä meille maailmassa tapahtuu, meillä voi olla tämä yliluonnollinen varustus. Silloin, "vaikka olemme ahdingossa, emme ole umpikujassa."
2.Kor. 4:8 "...neuvottomat, mutta emme toivottomat."
Kun sodimme Jumalan avulla täällä ajassa, on meillä paljon lepoa. Aivan kuten pastori Antin ja Riitan asunnonhankinta Porissa. Vaikka he kävivät joka paikassa, ei asuntoa löytynyt. Lopulta Jumala avasi oven. Kaikki luonnollinen sanoi vain: "Luopukaa toivosta, ei siellä ole asuntoja vapaana." Itsekin ajattelin näin. Mutta sitten emme antaneetkaan periksi. Ajattelimme, että siellä täytyy olla vain yksi asunto ja Jumala avasi oven! Me olimme "neuvottomat, mutta emme toivottomat." Me menimme eteenpäin sillä kyvyllä, joka meillä oli ja Jumala avasi sen oven.
2.Kor. 4:9 "vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut."
Tämä johtuu siitä, että se kirkkaus, Jumalan läsnäolo, joka on meissä, taistelee voimallisesti meidän hyväksemme, meidän puolestamme. 1.Sam. 30 kuvaa samankaltaista tilannetta. Daavid miehineen oli ollut poissa ja sillä välin Siklag, heidän kaupunkinsa, oli ryöstetty. Amalekilaiset olivat käyneet siellä ja ryöstäneet koko kaupungin, Daavidin omaisuuden, vaimot, lapset ja kaiken.
1.Sam. 30:4 "Silloin Daavid ja väki, joka oli hänen kanssaan, korottivat äänensä ja itkivät, kunnes eivät enää jaksaneet itkeä."
Tämä on sitä, mitä luonnollisella tasolla koetaan, jos toivo ei ole Jumalassa, jos tie ei ole auki ylöspäin. Silloin koemme Aadamin kirousta. Asiat eivät menekään niinkuin haluamme. Olen huomannut, että monilla ihmisillä tällaisissa tilanteissa Jumalasta tulee numero kaksi ja tilanteesta ja tarpeista tulee numero kaksi heidän elämässään. He käyttävät näitä tekosyinä: "Nyt emme voikaan tulla kokoukseen, koska meillä on nyt tällainen tilanne." Syitä on monia ja tekosyyt ovat luonnollisella tasolla. Saatana usein käyttää tällaisia tekosyitä estääkseen Jumalaa toimimasta jollain paikallisella alueella. Nämä ovat ihmisillä "luonnollisia tekosyitä." Kun sitten yrittää olla tällaiselle ihmiselle ystävällinen, niin hän suuttuu, mikä todistaa, että hän elää luonnollisella eikä hengellisellä tasolla. Kun toinen vaeltaa lihassa ja toinen Hengessä, niin tästä syntyy konflikti.

Jakeessa 6 Daavid joutui suureen hätään. Tällaisia tilanteita voi tulla itsekullekin: vaikeuksia, joista ei ole mitään ulospääsyä. Voi olla vaikka kahden asunnon loukossa. Mutta onko sillä väliä? Olkoon vaikka viiden asunnon loukko, sitä paremmin Jumala voi kirkastaa itsensä. Mutta kehittäkäämme uskoamme tähän Jumalaan, joka asuu meissä, jonka omia me olemme, joka on lunastanut meidät, joka on maksanut meistä hinnan. Me voimme vaikka toheloida kunnolla ja vähät välittää siitä, katsoa vain, kuinka Jumala pelastaa meidät. En tällä tietystikään tarkoita, että jättäisimme asiamme täysin hoitamatta: se olisi Jumalan kiusaamista. Me teemme parhaamme, mutta Jumala silti hoitaa tilanteemme.

Ja Daavid joutui suureen hätään, sillä ihmisten valitus sai hänet hetkeksi ajattelemaan luonnollisella tavalla. Olihan Daavidilla muitakin ongelmia. Nyt kansa kuitenkin aikoi kivittää hänet. Huomatkaa: kun kansalla on ongelmia luonnollisella tasolla, he heti syyttävät jotain johtajaa. Kun ihmisillä on ongelmia, se on johtajan vika. Yleensä seurakunnan pastori on se syypää. "Viedään se pastori Aurajoen rantaan ja kivitetään se, minä ei pidä hänestä lainkaan!" Tämä on tuttua myös siltä ajalta, jolloin olin tehtaassa töissä. Sielläkin kaikki oli aina pomon vika. Itsessä ei koskaan ole mitään vikaa. Ihmiset vanhurskauttavat itsensä ja syyttävät muita. Syy on aina jossain toisessa. Tässä Daavidin tilanteessa syy oli todella Daavidin, mutta se on toinen sanoma.
1.Sam. 30:6 "... niin katkeroitunutta oli koko kansa, kukin poikiensa ja tyttäriensä tähden..."
Mutta tämä johtui vain siitä, ettei ollut ketään hengellistä, joka olisi voinut ratkaista veljien välit. (1.Kor. 6:5) Ei ollut ketään hengellistä, oli vain tämä luonnollinen maailma, johon he olivat vajonneet.
1.Sam. 30:6 "...Mutta Daavid rohkaisi mielensä Herrassa, Jumalassansa."
Daavid palasi Jumalan luokse. Hän rohkaisi mielensä Herrassa, Jumalassansa. Hän lähestyi Jumalaa, lähestyi Jeesusta.
1.Sam. 30:7 "Ja Daavid sanoi pappi Ebjatarille, Ahimelekin pojalle: »Tuo minulle kasukka». Niin Ebjatar toi kasukan Daavidille."
1.Sam. 30:8 "Ja Daavid kysyi Herralta: »Ajanko takaa tuota rosvojoukkoa? Saavutanko minä sen?» Hän vastasi hänelle: »Aja, sillä sinä saavutat sen ja pelastat pelastettavat»."
Hän kuuli Jumalalta selvän määrityksen tästä asiasta. Jumala on läsnä meidän elämässämme. Tilanteet eivät ole ainoa todellisuus. Jumala oli läsnä. Uskon vaellus on siitä hieno, että me voimme rohkaista mielemme siinä Jumalassa, joka on läsnä meidän tilanteissamme. Voimme kääntyä Hänen puoleensa mieluummin kuin niiden tilanteiden puoleen.

Kristus meissä elävänä tienä
Jes. 45:22 "Kääntykää Minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne..."
Jumalan pelastukset ovat yliluonnollisia. Ne eivät ole luonnollisia, ne ovat yliluonnollisia. Jumalan varustukset ovat yliluonnollisia. Tie ylöspäin on aina auki. Jeesus on sen avannut verensä kautta. Meillä on aina pääsy Kaikkein Pyhimpään Jeesuksen veren kautta (Hebr. 10:19). Se on aina uusi ja elävä tie. Se on varustus ja tie, jota kukaan ei koskaan voi tukkia meiltä. Meillä on aina pääsy Hänen luokseen: voit aina kommunikoida Jeesuksen kanssa sydämessäsi. Siellä on armonistuin, siellä on Jumalan läsnäolo, siellä on Hänen rakkautensa sinua kohtaan. Kaikki tämä on vuodatettu sinun sydämeesi Pyhän Hengen kautta. Elämän Hengen laki vapauttaa sinut sisäisesti, vaikka ulkoisesti olisit piesty, kahleissa ja veloissa. Tämä on ihmeellinen varustus: se kirkkaus, joka on meissä, on paljon enemmän, suuri siunaus.
Ps. 4:8 "Sinä annat minun sydämeeni suuremman ilon, kuin heillä on runsaasta viljasta ja viinistä."
Saakoon Absalom kaiken, minulla on jotain, joka on paljon enemmän kuin maallinen kuninkuus. Maallinen kuningas on vallassa 10-20 vuotta, minkä jälkeen joku tappaa ja tekee vallankaappauksen, mikä siihen aikaan oli yleistä. Mutta meillä on iankaikkinen elämä ja Jumalan rakkaus. On mahtavaa, että meillä on varustus, jota kukaan ei voi ottaa meiltä pois: Jumala on avannut meille oven, jota kukaan ei voi sulkea (Ilm. 3:8). Sitä tietä eivät monet käytä. Kuitenkin se on ehtymätön varustus: siinä on aina lohdutusta. "Hän on kaiken lohdutuksen Jumala" (2.Kor. 1:3). Hän aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa Jeesuksessa (2.Kor. 2:14) Etsitään tällaista Jumalaa tilanteitamme varten, eikä anneta tilanteiden koskaan tulla meidän ja Jumalan väliin. Silloin on meidän ilomme Herrassa, emmekä julista itseämme, vaan Häntä. Amen.

p. Jorma Immonen
(Saarna vuodelta 1997)