maanantai 12. joulukuuta 2016

Kristillinen kokemus

Pohdin sitä miten kristillinen kokemus vakuuttaa ihmiset kristillisyyden totuudellisuudesta. Tähän liittyen muistelin omaa kokemustani, jonka haluan jakaa tässä lyhyesti.

Koin Jumalan kosketuksen vuonna 2010 katsoessani televisiosta tv7-ohjelmaa. Televisio aukeni tuon kanavan kohdalta jonka olemassa olosta en tiennyt. Ohjelmassa julistettiin evankeliumia Jeesuksesta. Jäin kuunetelemaan sitä. Yht'äkkiä koin, kuinka kaikki saasta alkoi valumaan minusta pois päästä varpaisiin. Koin Jumalan rakkauden läsnäolon ja jotenkin tajusin mitä elämä ja rakkaus on. Huomasin mm. kuinka ulkona kasvaa eläviä puita ja ruohoa. Huomasin myös huonekaluissani yksityiskohtia mihin en ennen ollut kiinnittänyt huomiota. Tämä kokemus muutti minut. Minusta tuli uskova. Jostain syystä minulle tuli valtava tarve hankkia Raamattu, minkä löysin kirppikseltä 2 eurolla. Vähän myöhemmin Jumala näytti minulle joitakin näkyjä. Yhdessä näyssä minusta lähti kuin paksu köysi (napanuora) pilviin. Toisessa seison vuoren kielekkeellä josta käsin näin aikaisemman elämäni kuin tummana mössönä solassa, edessäni näin vuorijonojen huiput, avaran vapauden ja tilan. Kun luin Raamattua, nämä kokemukset saivat ikään kuin sinetin: ”Usko tulee kuulemisesta” (Room.10:17) ja ”Jumalan Sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka” (Hebr.4:12), ”Se toivo meille on ikään kuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti.” (Hebr.6:19), ”Saata minut kalliolle, joka on minulle liian korkea.” (Ps.61:2).

Kokemukseni ja sen aiheuttama muutos elämässäni sai vaimoni kysymään: Mitä sinulle on tapahtunut? Se onkin hyvä kysymys, ja siihen on ihana vastata. Omasta kokemuksesta kertominen on siitä mahtavaa, että siitä tietää itse eniten.

Kirjoittaja: Toni Taiveaho